Ei tässä olla muita parempia, jotkut vaan saavat tiedon toisia aikaisemmin (Karl Tanswell).
Kuka tahansa idiootti osaa vetää rankkoja harjoituksia ja väsyttää urheilijat puhki. Valmentaja, lue edellinen kahteen kertaan tai niin monesti, että ymmärrät mistä tässä puhutaan. Meillä Suomessa tuntuu olevan joissakin toimintatavoissa muutaman kymmenen vuoden viive, verrattuna vaikkapa Pohjois-Amerikassa oivallettuihin käytäntöihin. Jos ei tiedetä mitä tehdään niin perustellaan tekeminen sillä, että vedetään napsu pari kovempaa tekemistä niin, että urheilijoilla varmasti tuntuu harjoitteleminen (ikävältä). Seurasin hetki sitten lupaavien jääkiekkoilijoiden treenin alkua ja havahduin kun pohjoisen alueen eräskin erittäin kehittynyt pelaaja lähes taapersi kävelyvauhtia luistimilla. Mietin, että eikös jääkiekon pitäisi olla anaerobinen nopeuslaji. Toisaalta varmasti valmentajan silmissä kaikki ottivat harjoituksissa itsestään kaiken irti, jos kerta ei enää luistin jaksanut liukua. Tämän täytyy varmasti kehittää jotain, jotain mutta mitä ja mihin lajiin, se ei auennut vaikka vuosikymmeniä olen urheiluvalmennusta lukenut ja tehnyt.
Mistä voi olla kysymys jos nopeuslajia harjoitetaan viivalta viivalle luisteluttamisella kunnes kaikki ovat niin hapoilla, ettei kulje mihinkään. Kehittyykö taito kun ollaan viimeisen päälle tukossa ja maitohapoilla vai kasvaako voimat, paraneeko liike, aukeaako kudokset. No ehkä pääsit jyvälle. Haluan ottaa esiin sellaisen halutun ominaisuuden kuin nopeus. Joillakin nopeus on synnynnäistä mutta toisaalta lähes jokaiselta senkin synnynnäisen nopeuden voi viedä järjettömällä harjoittelulla. Jo kirosanaksi itselle muotoutunut hokema kuuluu seuraavasti. Jos ei kulje niin peruskunto ei ole riittävän kova. Mikä helvetin peruskunto, mihin tekemiseen? Jos esimerkiksi jääkiekossa ei luistimen nopeus riitä niin ei siinä mikään peruskuntolenkki auta tähän paskan vertaa, vaikka sitä silloin ollaan yleisesti ensimmäisenä määräämässä lääkkeeksi.
Nopeudesta ei voida puhua jos suoritus kestää yli 5 sekuntia. Usein kuulee valmentajien tietävän, ketkä ovat joukkueensa nopeimpia pelaajia mutta harvoin jos koskaan näkee sitä nopeutta kenenkään näistä mittaavan. En itse ainakaan ole nähnyt kovin montaa täällä Kalajoella nopeutta mittaavan, ellei oteta huomioon Junkkareiden pikajuoksijoita. Kiekkoilijoiden nopeusmittauksia en ole nähnyt, joten tästä voidaan päätellä, että jääkiekossa eivät valmentajat pidä nopeutta kovinkaan tärkeänä ominaisuutena. Ehkä rankkuus ja kovuus ja etenkin armottoman kova peruskunto ovat niitä haluttuja ominaisuuksia mitä halutaan. Edellisissä onkin sitten mittaajilla tekemistä.
Ystävältäni Jan Vilkolta ilmestyi hetki sitten loistava uusi kirja nimeltä "Pelinopeus", jossa ollaan aivan toisenlaisen lähestymisen äärellä kun harjoitetaan urheilijoita. Esimerkiksi Tony Holler -niminen pikajuoksuvalmentaja suosii Feed The Cats -ajattelua, jossa nopeus on priorisoitu ykköseksi. Nopeuden harjoittamisen harjoitusvaikutus kestää n. 5 vuorokautta kun taas kestävyyden tai vaikka voiman harjoitusvaste kantaa monta viikkoa. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että jos haluat nopeuden kehittyvän, on sitä treenattava n. 5 päivän välein kun taas kestävyyden ja voiman kasvattaminen onnistuu kerran kolmessakin viikossa.
Nopeuden ja nyt puhutaan maksimaalisesta nopeudesta, kuten juoksuvauhdista treenaamisella kehitetään myös muita ominaisuuksia kuten, kiihdyttämistä, aerobista kuntoa (tämähän on yleisesti sitä peruskuntoa), voimaa, kudosten elastisuutta ja ominaisuuksien lisäksi se on parasta ehkäisyä vaikkapa takareisivammoille. Emeritusprofessori Mero kirjoittaa nopeuden herkkyyskauden sijoittuvan 10-11 ikävuoden korville ja antaa jopa hyvän esimerkin taulukkoineen miten asiaa voidaan kehittää. Eipä vaan näy nopeusharjoittelun puolustajia kaukaloiden reunalla, se kun pitää tehdä mahdollisimman "tuoreena" ja palautuneena. Voisiko sellainen koskaan sopia niinkin rajuun lajiin kuin jääkiekko, että harjoiteltaisiin paremmiksi ja nopeammiksi harjoituksesta toiseen, joskus jopa nopeuksia mitaten eikä arvailemalla?
Eipä tässä kait enempää tästä asiasta kannata kirjoitella mutta saa toki tulla keskustelemaan aiheesta niin voidaan samalla sivuta vaikkapa miten voimaharjoittelulla (etenkin kilpakauden järjettömillä takakyykky-treeneillä) voidaan pilata luonnollisesti nopeita pelaajia. Entisenä voimailulajien valmentajana olen saanut kokemusten kautta oppia, miten painonnostolla, voimanostolla tai vaikkapa peruspunttisalilla harrastettavan "lihaskasvatuksen" opeilla ei nopeutta saada lisää. No eikö painonnosto ole sitten sitä haluttua nopeusvoimaa, saattaa joku kysyä. Jos vertailuun otetaan pikajuoksun toinen askel niin sekin on nopeampi kuin mikään painonnostossa tehtävä liike, puhumattakaan voimanostosta.
Olenko sitten voimaharjoittelua vastaan, en tietenkään vaan pidän muita asioita voimaa tärkeämpinä. Lainaan Mike Boylen fysiikkaharjoittelun tarkoituksia. Fysiikkaharjoittelulla pyritään ensisijaisesti ehkäisemään loukkaantumisia harjoittelussa, toiseksi ehkäisemään loukkaantumisia kilpailuissa ja kolmantena parantamaan suorituskykyä. Itsellä urheilijoiden harjoittamisen tarkoitus on tehdä urheilijoista kudoksellisesti mahdollisimman nopeita ja kestäviä sekä hermostollisesti oppimiskykyisiä. Haluan urheilijoideni olevan kudoksiltaan kuin superpomppupalloja, jotka kulkevat sitä lujempaa kuin lajivaatimukset niitä eteenpäin kuljettavat. Nuoruusvuosien sitkosaines toivottavasti kannattelee myös aikuisiän haasteet, eikä olla tähdenlentoja, joilla on paikat paskana nuoruuden väärästä treenaamisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti