Kun tarvitsisi vain avata silmät, eli tiedostaa asioita ja onnistua yhteisissä tavoitteissa. Miksi sitten suuntaamme tavoitteet mahdollistavasta tiedostavasta voittavasta kulttuurista ihan toisaalle? Mihin suuntaat jos tienviitassa lukee edellä mainitun lisäksi suunnat tuuriin, harhaan ja tuhoon? Edelliseen asti voitaneen suurelta osin olla helpon valinnan edessä ja vaikeus syntyykin siitä, kuka tai ketkä pitelevät tienviittoja edessäsi. Mitä suuntaa lähdet seuraamaan, siitä riippuu moni asia ja siihen miksi saatamme valita harhaanjohtajan, joka useimmiten johtaakin tuhoon, voi vaikuttaa useat tiedostamattomat asiat.
Yksi tapa tarkastella suunnannäyttäjää on kysyä itseltään kuka tai ketkä tästä hyötyvät? On myös hyvä ottaa se oma pää pois sieltä itsestään eli tarkastella asiaa vähän etäämpää, jopa historian valossa kun huomisen ennustaminen on aika vaikeaa. Omien intressien ajaminen tuhoaa usein yhteisten tavoitteiden saavuttamisen vaikka siinä ei lähtökohtaisesti ole hyvää tai pahaa kuin suhteessa siihen mitä on yhteisesti sovittu. Eli kulttuurista voi osaltaan löytyä aineksia voittavaan kulttuuriin, jolloin tarkasteluun täytyy ottaa itse kulttuurin laajuus, ketkä kuuluvat tähän kulttuuriin?
Bill Eddy kysyy kirjassaan miksi äänestämme narsisteja tai sosiopaatteja ja miten voimme lopettaa? Yhtä lailla voisi kysyä miksi valitsemme väärän suunnannäyttäjän tai tavoitteillemme myrkyllisen johtajan? Tätä voidaan tarkastella itsetuntemuksella. Kuulutko johonkin seuraavista, oletko lojaali seuraaja (30-40%), röyhkeä vastustaja (10-20%), maltillinen, joka ärsyyntyy lojaaleista ja vastustajista (30-40%) vai silmäsi avannut vetäytyjä, joka haluaa välttää politiikkaa? Äänestäjien on tutkittu jakautuvan näihin neljään joukkoon ja tätä jakautumaa on väärien suunnannäyttäjien valitettavan helppo joskus hyödyntää.
Oli meidän suunnannäyttäjänä myrkyllinen persoona tai vain meidän omille tavoitteille väärä johtaja niin persoonallisuudella voidaan vaikuttaa valintaamme. Suurten-konfliktien-persoonallisuudet (skp) ovat viehättyneitä suuresta huomiosta, rajoittamattomista oikeuksista ja oppivat miellyttämään suurta joukkoa ihmisiä. Meiltä saattaa jäädä huomaamatta varoitusmerkkejä näistä persoonallisuuksista vaikka tällaiset ovat usein 1) syventyneet syyttämään toisia ihmisiä, 2) heillä esiintyy kaikki-tai-ei-mitään -ajattelua, 3) hallitsemattomia ja intensiivisiä tunteita ja 4) heidän käytöksensä voi olla uhkaavaa. Valitettavasti nykyään tullakseen valituksi tarvitaan vain persoonallisuus, joka on dramaattisesti syventynyt kertomaan tarinoita ongelmista, kriiseistä, kaaoksesta ja uhkista.
Suurten-konfliktien-persoonat voi tunnistaa kaavasta, jota voi nimittää fantasia-kriisi-triadiksi tai vaikka keksityn ongelman salaliitoksi. Kaavaan kuuluu kolme osaa. On ongelma (tai kriisi), joka uhkaa meitä kaikkia, sitten ongelman aiheuttajaksi keksitään syntipukki, paha henkilö tai ryhmä ja kolmantena tarvitaan "sankari"(skp), joka kukistaa pahan ja ratkaisee ongelman kaikki-tai-ei-mitään -ratkaisulla. Suurten-konfliktien-persoonat luovat tällaisia ongelmia tai kriisejä, jotta pääsevät valtaan. Mikäli valinnat perustuisivat osaamiseen eivät tällaiset persoonallisuudet useinkaan tulisi valituksi.
Fantasia-kriisi-triadi toimii, joka kerta kun skp:lla on narsistisia tai sosiopaattisia taipumuksia, joilla huiputtaa isoa joukkoa ihmisiä uskomaan, että juuri hän on se sankari, joka tarvitaan ratkaisuun. Tällainen henkilö puhuu luotettavasti ja aggressiivisesti, vedoten tunteisiin, joka johtaa meitä harhaan realiteeteista. Historiasta löytyy yllin kyllin esimerkkejä tällaisista kuten Hitler, Stalin, Mao, McCarthy, Nixon, Trump, Putin, Maduro, Duterte, Orban ja Berlusconi.
Kaikki ihmiset eivät sivuuta varoitusmerkkejä myrkyllisistä johtajista ja tutkimusten valossa suurten-konfliktien-persoonat yltävät harvoin yli 40% äänisaaliiseen. Suuri osa ihmisistä ei tue tällaisia tapauksia johtajakseen. Kuitenkin enemmistö jakautuu, taistelee keskenään ja siten menettää vaikutusmahdollisuuksiaan. Vaikka enemmistö voisi ennustaa todelliset ongelmat, joita skp:t tulevat aiheuttamaan paljastumalla ihan toiseksi kuin fantasia-kriisin sankariksi niin he silti saattavat uskoa fantasiassa keksityn pahantekijän olemassaolon.
Tästä pääsemme näkökulmaan joka on Jim Collinsin vuosikymmenten tutkimuksen yksi viisaus. Ensin kannattaa valita oikeat ihmiset mukaan toimintaan ja vasta sitten päättää mitä ja miten toimitaan. Jos tämä ei ole mahdollista niin silloin on hyvä palata perusasioiden äärelle. Mitkä ovat meidän yhteiset tavoitteet, miten hyvin tiedostamme todellisia asioita ja olemmeko huomioineet varoitusmerkit edessämme?
