Kuulin Kalajoen jäähallilla mielenkiintoisen näkökulman paikalliseen valmentajan henkilökohtaisen asenteen vaikutuksesta joukkueiden yleiseen asenteeseen ja ilmapiiriin hallin työntekijöitä kohtaan. Esimerkiksi nykyinen JHT:n valmentaja Jesper Jalonen ei ole esittänyt kritiikkiä työpaikkansa infraa pyörittäviä työntekijöitä kohtaan, pisteet hänelle ammattitaitoisesta suhtautumisesta. Päävalmentajalla ei ole ollut tarvetta haukkua mahdollisesti huonoon kuntoon mennyttä jäätä, joka takavuosina on saattanut olla joidenkin valmentajien tapana. Toisin oli ennen. Entinen paikallinen valmentaja oli tarinan mukaan tullut päivätöistä hallille, lyönyt mikroaterian uuniin ja istuuduttuaan vessanpöntölle alkanut välittömästi haukkumaan miten huonossa kunnossa jäähoitajien tekemä jää on vaikka ei ollut edes hallille tullessaan jäällä vielä käynyt. Tämä kriittinen tai pikemminkin negatiivinen asenne oli tarttunut myös samalla joukkueen käytöstapoihin, mitä johtajat edellä sitä seuraajat perässä. Miten tämä sitten liittyy onnistumiseen tai sellaisen ilmapiirin luomiseen, jossa joskus onnistutaan?
Kaksi ihmisen yleisintä pelkoa ovat pelko epäonnistumisesta ja hylätyksi tulemisen pelko, johon liittyy myös pelko tulla julkisesti nolatuksi. Usein nämä pelot juontavat juurensa lapsuudesta, esimerkiksi vanhempien ylikriittisestä asenteesta lasten tekemistä kohtaan. Toisin sanoen kriittisyys ruokkii pelkoja ja esimerkiksi 54% aikuisista pelkää kuollakseen julkisesti puhumista. Onko ihme, ettei asioista puhuta ääneen, jos taustalla on pelkoa ja sitä pelkoa osataan sopivassa määrin lisätä vallankahvassa roikkuvien toimesta, kritisoimalla ääneen toisten tekemisiä.
 |
| Kiitos kuvasta tietoturvatohtori Terolle! Näinhän se menee, tie onnistumisiin käy useiden yritysten kautta. |
Jos ihmisen yksi suurimmista peloista on epäonnistumisen pelko niin millaista mahtaa olla tekeminen sellaisessa ilmapiirissä, jossa kritisoidaan toisia ääneen, selän takana epäsuoraan ja välillisesti tartuttamalla/levittämällä V-mäistä asennetta ympärilleen? Voin kokemuksesta kertoa, että se ei ruoki innostusta tekemiseen sellaisen organisaation nimissä tai oppimista mutta onneksi ihmisen psykologiassa on onnistuttu löytämään vastalääke näihinkin pelkoihin.
Mikä avuksi kun haluaa onnistua vaikka pelkää epäonnistumista tai julkisesti nolatuksi tulemista? Lääke on positiivisuus tai tarkemmin positiivinen ajattelu. Ihminen on luotu sellaiseksi, ettei se pysty ajattelemaan kuin yhtä asiaa kerralla. Perusasetus eli englanniksi default setting, ajaa meidät paljon helpommin ajattelemaan asioista negatiivisesti kuin positiivisesti, siksi positiivinen ajattelu vaatii jonkin verran enemmän työtä kuin murheissa rypeminen. Negatiivisen ajattelun raivaamiseksi pään sisältä pitää toistaa itselleen usein ajatuksia siitä kuinka; "minä osaan, minä pystyn tähän, opin tämän kyllä". Myös positiivinen minäkuva poistaa epäonnistumisen pelkoa ja ruokkii onnistumista. Monet onnistujat pitävät itsestään ja terve itserakkaus auttaa välittämään myös muista. Toista itsellesi usein "minä pidän itsestäni, olen hyvä/huippu/paras" ja tulet huomaamaan, kuinka muutos ajattelussa näkyy myös muussa tekemisessä.
Jos haluaa luoda hyvää ilmapiiriä, joka ruokkii omaa onnistumista niin hyvällä on tapana moninkertaistua ja siksi on hyvä, että ympäriltä löytyy sinuun uskovia ihmisiä, jotka uskovat sinun onnistuvan kyllä. Samaa positiivisuutta voi antaa kavereillekin ja kertoa taikka kannustaa ääneen, että kyllä sinä opit ja osaat.
Mitä sitten tehdä kritiikin puolustukseksi, sillä on sanottu olevan myös tärkeä tehtävä. Tulee vain mieleen, että onko kaikkea kritiikkiä pohdittu tarpeeksi, mihin sillä halutaan olevan vaikutusta. Halutaanko kritiikillä säilyttää vallitsevia valtasuhteita ja pönkittää omaa asemaa milloin minkäkin johtokunnan päättävässä elimessä vai onko kritiikillä tarkoitus saada omaa ääntä kuulumiin, jolloin kyse onkin vain kuulemiseksi tulemisen tarpeesta. Siitä voitaneen olla yhtä mieltä, että kaikki kritiikki ei ole tarkoitettu kaikkien korviin ja vuorovaikukseen on parempia keinoja kuin selän takana asioiden haukkuminen.
Toivon, että lasten parissa työskentelevät aikuiset ymmärtäisivät mitä vaaditaan onnistumisen ilmapiirin luomiseen eli ymmärtäisivät uskoa aidosti lasten kykyyn onnistua ja loisivat ympärilleen kannustavaa positiivista kulttuuria, jossa tehdään paljon toistoja/yrityksiä menestymisen eteen. Toisin sanoen opitaan välttämään negatiivista kritiikkiä ja ylipäätään yleistä negatiivisuutta, koska se ruokkii pelkoa eikä edistä lasten oppimista. Urheiluseuroissa asenne lähtee ylhäältä, johtokunnista, valmentajista, joukkueen johtajista, vanhemmista ja vaikuttaa todella laajaan joukkoon. Hymyile joskus ja vaikket uskaltaisi niin sano itsellesi, "sinä pystyt siihen 👍
