keskiviikko 15. syyskuuta 2021

KE 15.9.2021 Petri Poikolainen, tuttavuus vuosien takaa elämän syvän merkityksen reunalla

Kaikki on hyvin, kipu elämässä kertoo siitä, että olen elossa. Kun kipu katoaa niin sitäkään on turha pelätä, silloin selvinnee meidän tämän maallisen vaelluksen lopullinen merkitys (tosin sekin saattaa muuttua ajan saatossa). Pysähdyn ja katson ulos ikkunasta, sateen jälkeen nurmi kuultaa märkänä mutta aurinko näyttäytyy upeana syksyisissä puissa. Kirjoitin hetki sitten tekstiviestin seuraavan blogikirjoitukseni päätähdelle, entiselle kämppäkaverilleni, joka nousi ajatuksiin viimeaikaisen mediahuomion vuoksi ja ennen kaikkea hänen uskomattoman merkityksellisen elämänasenteensa kautta. 

Elettiin vuotta 1996 kun olin murrosiän hormonihuumassa lähtenyt pois kotoa tutkimaan mitä maailmalla on tarjottavaa ja löytänyt tieni Helsingin Vuosaareen, Meri-Rastilaan, jossa silloisen tiedon mukaan asui eniten eri kansallisuuksia mitä Suomesta saattoi löytyä. Toden totta, kyllä yleisessä saunassa sai opettaa Afrikkalaisille Pohjoisen löylykulttuuria ja rappukäytävässä tuoksui Lähi-Idän basaarien mausteet ja monet muutkin katkut. Samaan soluasuntoon oli ahdettu toiselle puolelle asuntoa Laajasalon opistossa televisiotyötä opiskeleva Janne ja toiselle puolelle reserviupseerikurssin käynyt näyttelijän alku Poikolaisen Petri, Pieksämäeltä. Itse haaveilin kyseiseen aikaan musiikkielämän vapaudesta ja elättelin haaveita bändisoiton kautta tapahtuvasta Suomen kiertämisestä, joten eniten yhteyttä syntyi näyttelijäkämppikseen, joka oli erinomainen laulaja ja joudun tunnustamaan, että myös parempi kitaransoittaja kuin itse olin. 

Soluasunnon parvekkeelta avautui näkymät puistoon jossa yritettiin opetella tupakoimaan niin kuin oikeat taiteilijat, eli teatterikorkeakoulussa opiskeleva viereisessä huoneessa majaileva esikuva. Siihen aikaan kait näyttelijöiden kuuluikin polttaa tupakkaa aina kahvia nauttiessa, tiedä häntä. Elämä kulki vapautta maistellessa ja aika lailla vähävaraisena mutta sentään jotain sellaisia kokemuksia sain, joita ei voi rahalla koskaan mitata. Tupakasta ei onneksi tullut tapaa. 

Täytettyäni 18-vuotta olin sopinut treffit silloisen tyttöystäväkokelaan Johannan kanssa Meri-Rastilaan soluasuntomme ns. yhdistettyyn olohuoneeseen ja keittiöön. Meillä oli kämpässä käytössä yhteinen pöytä ja tuolit, joten treffejä varten piti tietysti kysyä kämppisten suostumusta, ettei tule yllätyksiä. Lupa tuli treffeille mutta yllätyksiltä ei voinut välttyä. Muistaakseni olin rakentanut maistuvan (tai huokean) menun pastasta, eli lähialueen Spar-kaupasta ostetusta spagetista ja mahdollisesti jauhelihakastikkeesta jos rahat olivat riittäneet tai sitten tonnikalasta. Joka tapauksessa lihaan taikka tonnikalaan oli sotkettu Uncle Ben's -valmissoosia, päälle juustoraastetta ja muistaakseni lisukkeena oli vaaleaa leipää. Ruokajuomana taisi olla mehua, vettä tai maitoa, ei enää muista. Kynttilä oli laitettu palamaan tyhjään viinipulloon ja valkoinen kauluspaita oli silitettynä. Treffit olisivat sujuneet ruokailun parissa, ellei viereisestä huoneesta tullut, italiaa puhunut ja laulanut kämppis olisi yllättänyt. Tämä erinomainen laulaja nimittäin saapui kuin tanssahdellen keittiöön, alkoi mitään kysymättä tarjoilla daamille ja minulle ruoka-annoksia ja lauloi yhden tai kaksi kappaletta sellaisena mielenkiintoisena potpurina, tietysti italiaksi ja teki tapahtumasta todellakin elämysrikkaan. Kukapa olisi uskonut miten hienon vaikutuksen voi saada aikaan lähi (halpis) ruokaa tarjoamalla. 

Kahden vuoden soluasumisen jälkeen oli aika siirtyä elämässä eteenpäin, armeija kutsui Helsingin Isosaareen ja tuli heittää jäähyväiset tutuille ja turvallisille kämppiksille. Muistan silmäkulmani kostuneen kun halasin näyttelijäkämppistäni pois muuttaessani ja kun hän toivotti kaikkea hyvää elämääni! Näyttelijät laittavat työssään itsensä likoon sydänjuuria myöten, joten muistan vieläkin miten aidosti tunsin lämpöä ja kaipausta menneeseen lähtiessäni halausten kera. 

Vuosia tämän jälkeen luin Petristä Seura-lehden jutun, joka pysäytti. https://seura.fi/ilmiot/tarinat/ms-tauti-vei-petrilta-tyon-naon-liikuntakyvyn-ja-avioliiton/

Petri Poikolainen oli menettänyt elämästään lähes kaiken mutta ei elämässään aina ollutta positiivista asennetta. Asenne olkoon meille kaikille opiksi ja Petri elävä esimerkki merkityksellisestä elämästä. Aion nostaa Petrin kunniaksi maljat ja kiittää häntä siitä, että hän on olemassa! 

Olet Petri ansainnut maailman menestyksesi ja toivotan sinulle kaikkea hyvää matkalla kohti lopullista merkityksellisyyttä. Kun elämä tuntuu raskaalta on kunnia saada tuntea esikuvia, jotka tasoittavat tietä ja valaisevat olemassaolollaan. Jotkut meistä ovat elämää suurempia!

https://yle.fi/uutiset/3-12073103

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on elokuva, jota suosittelen jopa sitä näkemättä menemään katsomaan. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sokea_mies,_joka_ei_halunnut_n%C3%A4hd%C3%A4_Titanicia

TI 16.1.2024 Mitä jos se mitä aina ennen on tehty onkin VÄÄRIN (tarkastelussa nopeus)?

Ei tässä olla muita parempia, jotkut vaan saavat tiedon toisia aikaisemmin (Karl Tanswell).  Kuka tahansa idiootti osaa vetää rankkoja harjo...