Pääperiaatteeni urheilijoiden harjoittamiseen on ollut Do No Harm -periaate eli ei tehdä vahinkoa. Toinen pitkälle fysiikkapuolen harjoittelua ohjaava filosofia on ollut ns. kuppiajattelu, jonka olen yli 10 vuotta sitten omaksunut Mike Boyle nimiseltä huippuvalmentajalta. Näen fysiikassa ja liikkumistaidoissa samaan kategoriaan eli kuppiin meneviä asioita ja kun kuppi on kokemukseni mukaan täynnä, niin siihen on turha ammentaa lisää, vaan pikemminkin katsotaan seuraavaa kuppia jossa on tyhjää. On olemassa kuppia aerobiselle liikunnalle (helpoin täyttää), voimaharjoittelulle, kudosharjoittelulle, nopeusharjoittelulle, hypyille, heitoille, tasapainolle, liikkuvuudelle ym. listaa voisi jatkaa pidemmällekin. Tähän kuppiajatteluun liittyy oleellisesti Suomen valmennuskoulutusten korostamat eri ikäluokkien herkkyyskaudet, joista tässä kirjoituksessa pohdin kahta mielestäni tärkeintä, nopeutta ja harjoittelumääriä.
Emeritusprofessori Antti Merolla on painavaa sanomaa, kuten ohessa suorat lainaukset artikkelista 5.5.2020:
Herkkyyskaudet, urheiluseura ja harjoittelu
Taidon ja nopeuden herkkyyskaudet ovat keskimäärin ikävuosina 7-13 (Ford ym. 2011, Mero ym. 2016). Juoksunopeuden suhteen askeltiheyden herkkyyskausi on 10. ikävuoden ympärillä ja askelpituuden sitä myöhemmin. Nämä huomioon ottaen nousee esiin kysymys, miten lapsen urheiluharjoittelu/taidon harjoittelu toteutuu vanhempien, urheiluseuran ja koulun toimesta.
Lasten ja nuorten harjoittelussa on vaatimustasoa nostettava nykyisestä monta vuosikymmentä vanhasta käytänteestä, joka on ollut 1-2 johdettua harjoituskertaa viikossa. Uusi tavoite ikävaiheessa 7-13 -vuotiaat pitää olla 2-5 harjoituskertaa yleisurheilua viikossa nousujohteisesti kokeneiden ja koulutettujen valmentajien johdolla. Näin saadaan lajitaidot ja nopeus kehitettyä eri lajien vaatimusten mukaisiksi.
https://www.yleisurheilu.fi/uutinen/mero-perusjuoksunopeuden-merkitys-huippuyleisurheilussma/
Sitten katsotaan mitä Suomen seuratuimman lajin jääkiekon osalta sanotaan lapsuuden harjoittelun merkityksestä Ylen 5.6.2023 julkaiseman artikkelin pohjalta. Ohessa Antti Pennasen sanomaa.
Pennasen mukaan lajista riippumatta olisi hyvä, että lapsuus- ja nuoruusvaiheessa tulisi liikuntaa 20 tuntia viikossa mahdollisimman monipuolisesti. Pennanen katsoo aihetta rakenteiden tasolta. Hän on huolissaan, kuinka Suomessa luotetaan liikaa seuratoimintaan. Maailman huipulle ei ole kuitenkaan mitään mahdollisuutta nousta pelkästään seuratoiminnalla, Pennanen toteaa.
Pennanen karsastaa myös kovaa kiirettä suomalaisessa urheilussa. Hänen mielestään ennen 16:tta ikävuotta pitäisi olla lasten ja nuorten kilpaurheilua sekä harrasteurheilua. Sen jälkeen alkaa huippu-urheiluvaihe.
Norjan hiihtäjät eivät ole vielä niin ylivoimaisia 18-vuotiaina Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Kun he ovat kaksikymppisiä, he alkavat putsata kaiken. Norjassa yritetään hillitä huippu-urheiluvaiheen tuloa liian aikaisin. Valtakunnallisia kisoja ei ole vasta kuin 14-vuotiaana, Pennanen sanoo.
Pennanen muistuttaa, että lapsitähti on tuskin aikuisena myös supertähti. On hyvin epätodennäköistä, että on 13-vuotiaana maailmanhuippu ja aikuisena maailmanhuippu. Molempia on äärimmäisen vaikea saavuttaa. Norjassa on tehty valinta, että halutaan olla aikuisena maailmanhuippuja. Tämä on tutkittu juttu myös Nobel-voittajilla ja muusikoilla, Pennanen korostaa.
Seuraavaksi ote Kalajoen huippujuoksija Samuli Sinkkosen mietteistä tämän kanssa käydyistä keskusteluista. Ei lapsena mene rikki kovista harjoituksista, keho kestää kyllä liikkumista ja kovaa treenaamista. Lapsuudessa tehdään pohjat urheilu-uralle. Urheilemisen ja liikkumisen on oltava monipuolista.
Palatakseni takaisin kuppiajatteluun niin milloin sitten yleisellä tasolla liikutaan (harjoittelusta puhumattakaan) tarpeeksi, että kuppi täyttyy? Lienee itsestään selvää, että liikunnan on oltava päivittäistä. Määrällisesti hyvänä voidaan pitää viikossa 20 tuntia tai miksi ei 25 tuntia. Monipuolisuuden periaate rajoittaa hieman liian yksipuolista harrastamista ja esimerkiksi Ruotsin jääkiekkoliitto edellyttää kaikkien kiekkoilijoiksi haluavien harrastavan vähintään 2 lajia 15-vuotiaaksi asti.
Kysyin muutamalta poikani seurajoukkuekaverilta, että koska viimeksi ovat juosseet jalkapallotreeneissä täysillä niin vastaus hätkähdytti, eivät muistaneet juosseensa täysillä. Mistä on kyse kun jalkapallossa käsittääkseni juoksunopeus on lajitaitojen ohella aika suuressa merkityksessä lajissa menestymiseen? Onko kyse tietämättömyydestä, liiallisesta varovaisuudesta, ajanpuutteesta vai ylipäätään lasten harjoittamisen osaamattomuudesta seuratasolla? Viimeksi mainitun voin kyllä allekirjoittaa erään toisen lajin paikallisen seurajohdon ansioluettelosta. Jos jonkin seuran johdossa ei ole urheilutaustan omaavia, ei valmennuskokemusta eikä opetusalan koulutusta niin miten voi olettaa, että tällainen seura voisi linjata asioita urheilumenestyksen näkökulmasta?
Moniko valmentaja sanoo harjoittavansa urheilijoiden nopeutta? Villi veikkaus, että lähes jokainen jossain määrin pitää nopeutta tärkeänä (fyysisen lisäksi myös ratkaisukyky ja havainnointi) ja myös sanoo sitä valmentavansa. Moniko oikeasti valmentaa nopeutta, sen pystyy selvittämään aika helposti sillä kun kysyy moniko valmentaja mittaa tätä ominaisuutta? Todellisuudessa moni kuvittelee valmentavansa nopeutta mutta ei todellisuudessa edes tiedä kuka on oman joukkueensa nopein pelaaja. Tässä kohtaa lienee paikallaan määritellä jotain nopeutta, joka tällä kertaa otetaan Liikuntatieteellisen seuran julkaisusta nro 174 eli kirjasta Fyysisen kunnon mittaaminen - käsi- ja oppikirja kuntotestaajille (2018).
Antti Meron mukaan (esimerkiksi juoksun) maksimaalinen vakionopeus mitataan perustestillä, jota voidaan soveltaa kaikille lajiryhmille. Juoksuaika mitataan 20 metrin tai 30 metrin matkalta ns. lentävällä lähdöllä (20-30 metrin kiihdytys). Maksumaalisia liikkumisnopeuksia voidaan tulkita ja viitearvojen perusteella arvioida perusliikkumisnopeuden tasoja. Nopeuden herkkyyskausi on 10.ikävuoden molemmin puolin. SIKSI NOPEUDEN HARJOITTAMINEN JA SEN TESTAAMINEN OVAT TÄRKEITÄ NIMENOMAAN NUORILLA.
Otanta 7-16 -vuotiaiden juoksunopeuksien viitearvoista (20 metriä lentävällä lähdöllä) kirjan taulukosta. Poikien ikävaiheen 9 erinomaisen tason viitearvo on 3.10, hyvän 3.30, keskinkertaisen 3.70, ja heikon yli 3.70. Lisätietoja voi tulla kyselemään allekirjoittaneelta, vaikka pitäisin kyllä ihmeenä, jos joku tulisi tästäkään kirjoituksesta keskustelemaan.
Jos nopeus on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista niin miksi sitä ei sitten harjoiteta kuten olettaisi? Saavatko lapset ylipäätään riittävästi monipuolista liikuntaa, jotta syntyisi pohja kenties kilpaurheiluvaiheen (15-vuotta eteenpäin) menestymismahdollisuuksille? Voiko olla vielä joku lajivalmentaja sitä mieltä, että vain yhteen lajiin on syytä panostaa nuoruudessa?
Seurayhteistyön, vanhempien ja koulujen tulisi kyetä tarjoamaan sellaista liikuntakulttuuria, jossa viikossa tulisi urheilua vähintään 20 tuntia, tosin viime kädessä tämä taitaa jäädä meidän vanhempien vastuulle huolehtia lastemme liikuttamisesta. Nopeuden suhteen seurojen tulisi ymmärtää asioiden testaamisen merkitys myös muun kuin aerobisen kunnon osalta (mieluummin nopea huonokuntoinen pelaaja kuin hyväkuntoinen hidas pelaaja). Kyllä Cooperin-testille on paikkansa mutta eikö ennen tätä olisi syytä huolehtia juoksunopeuden mittaamisesta?
Omien lasten myötä myös valmentamisen syvyys ja ymmärrys kasvaa, joten se, että sieltä rivistä ajatuksia tuodaan esille ei tarkoita toisten valmentajien vähättelyä vaan aitoa välittämistä lasten tulevaisuudesta ja irtaantumisesta joukkohypnoosista, jonka perusteella luulemme ja oletamme asioita toisiksi kuin ne tutkitusti (tai mitatusti) ovatkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti