Tuohimetsän salaisuudet -luennon yhteenveto https://www.youtube.com/watch?v=5d2gIYsZk88
Suomi taidetaan mainita ensimmäisiä kertoja paavi Aleksanteri III:n kirjeessä Gravis Admodum 1171 tai 1172. Paavi mainitsee Phinnit vähän epäluotettavina kristinuskon suhteen, he kun sotajoukon lähestyessä turvasivat uskoon mutta joukon poistuessa muuttivat mieltään. Suomesta suurin osa oli (ja on) erämaata, jossa retkeiltiin hämäläisten, satakuntalaisten ja karjalaisten toimesta. Näitä erämaita ei katsottu kuuluvaksi mihinkään valtakuntaan. Tuohimetsän salaisuudet kätkee sisäänsä vapauden.
Ajatus on luennon jälkeen sekoittunut maailman kaoottiseen tilanteeseen, jossa koko länsimainen kulttuuri on uhattuna, ase ohimolla. Historiasta vielä. Suomen ensimmäinen kenraalikuvernööri Nils Tuurenpoika Bielke taisi mainita meidät 1623 aikoihin sanoilla kurja barbaarien kulmakunta. Sitähän me olemme, Jumalaa pelkäämään opetettu, barbaarinenkin, luonnosta elävä kansa, joka janoaa sydämelleen rauhaa ja vapautta. Tarinat elävät historiassa, tarinat elävät geeneissä, tarinat voivat myös muuttua.
Nyt kun Putler tervehtii maailmaa verenhimoisella ahneudella ja dialogisen diplomatian maskit on riisuttu, miten voidaan valjastaa ihmisen toinen ajattelu ohittamaan pelkoa ja muita primitiivisiä tunteita pyörittävä järjestelmä yksi? Miten Gandhi toimisi tässä maailman tilanteessa? Kun yhtä ihmisen perustarpeista uhataan, miten rakennamme tulevaisuuden Pafos-vauvoille tulevaisuuden? Sivupöytä saa tässä reflektiossa ajatukset pohtimaan varjoja valojen ja ylärekisterien sijaan. Jordan Petersonin mukaan varjoja ja pahuutta on syytä katsoa tarkasti ja syvään, jotta tietäisi mitä välttää ja miten pyrkiä valoa kohti. Huomaan, että kyky irrottautua uutisvirrasta on ollut lähinnä ykkösjärjestelmän pyöritettävänä ja siksi tie parempaan ajatteluun on tukossa mutta toivoakseni lähellä läpimurtoa.
Vauvathan osaavat jotain sellaista kuin luoda yhteyksiä ymmärtämättä sanojen päälle. Sama yhteenkuuluvuus on luonut toivoa Eurooppaan ja ympäröinyt meitä, vastustaessamme kollektiivisesti Kremlin sotakoneiston pahuutta. Voisiko, jopa sanoa, että meiltä on löytynyt yhtäkkiä yhteistä kykyä elää älykkäästi sellaisessa valtavassa ekosysteemissä, josta me ei yksilöinä kovin paljon ymmärretä yhtään mitään. Kuitenkin yhdessä me voimme tehdä tulevaisuutta, torjua tuhon. Nämä ovat pieniä auringon pilkahduksia uutisista uupuneelle mielelle. Näin ainakin tunnen, aistin, että asian laita on.
Luennon tärkein teema avautuu minulle järjestelmän kaksi tärkeyden osalta. Järjestelmä kaksi tarvitsee joutomaata, tilaa hengittää, energiaa ja pysähtymistä aistimaan, muuten toinen järjestelmä kaappaa vallan. Saatamme toimia pitkiäkin aikoja automaattisten tiedostamattomien tapojemme orjina, kun emme pysähdy tai olemme laiskoja ajattelemaan oikeasti. Reflektioni tai omat mietteeni ovat hämmennyksessä, miten tästä eteenpäin, mihin pitäisi varautua, että turvallisuudentunne lisääntyisi. Me olemme toistemme ympäristö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti