TI 15.2.2022 Filosofia ja systeemiajattelu -kurssin referointeja

Referaatti K. Anders Ericssonin, Michael J. Prietulan ja Edward T. Cokelyn artikkelista The Making of an Expert – Harvard Business Review July-August 2007

Huippuluokan suorituskyky on tulos vuosien tarkoituksellisesta harjoittelusta ja valmennuksesta, ei lahjakkuudesta. Unkarilaiset László ja Klara Polgárin haastoivat ennakkoluuloja naisten menestymisestä shakissa eli spatiaalisesta ajattelusta. Polgárit opettivat kolmea tytärtään kotona ja näyttivät systemaattisen päivittäisen harjoittelun merkityksen. Tuloksena nuorimmasta Juditista tuli grand master ennätyksellisesti jo 15-vuotiaana.

Chicagon yliopiston professori Benjamin Bloom julkaisi 1985 merkittävän kirjan Developing Talent in Young People. Tutkimuksen mukaan ennusmerkkejä tulevasta menestymisestä ei voi löytää. Bloom osoitti, etteivät älykkyysosamäärä ja mestarillinen osaaminen korreloi aloilla kuten, shakki, musiikki, urheilu tai lääketiede. Bloomin mukaan kaikki huippuosaajat harjoittelevat intensiivisesti, asialla omistautuneiden opettajien kanssa perheiden tukiessa näitä intohimoisesti. Laadukkaan harjoittelun määrä on merkittävin osatekijä, kuinka pitkällä osaaminen kehittyy. Huipuksi tullaan harjoittelemalla ei syntymällä. Laajoista saman teeman tutkimuksista on koottu kirjoja kuten The Cambridge Handbook of Expertise and Expert Performance (2006), julkaisija Cambridge University Press. Matka huippuosaajaksi ei ole kärsimättömille vaan vaatii kamppailua, uhrauksia sekä rehellistä mutta usein kivuliasta itsearviointia. Tarkoitukselliseen harjoitteluun menee aikaa vähintään vuosikymmen, jotta voi saavuttaa huippuosaajan tason. Tarvitaan asiantuntevaa valmennusta mutta myös kykyä oppia valmentamaan itse itseään.

Pariisi 1976. Kalifornian viinit saivat yllättäen parhaat arvostelut ja ekspertit erehtyivät useasti viinin alkuperän suhteen. Kaksi myyttiä tuli haastettua, ranskalaisten viinien kiistaton ylivertaisuus amerikkalaisiin verrattuna ja olettama tuomareiden asiantuntijuudesta. Ekspertit eivät olleet sen parempia kuin tavalliset viininjuojat. Vastaavanlaista on paljastunut muualtakin. Pitkälle kouluttautuneiden psykoterapeuttien vuosikymmenten työkokemuksella ei saatu sen parempia hoitotuloksia kuin noviisien kolmen kuukauden harjoittelulla.

Todellisessa asiantuntijuudessa on kolmen kohdan täytyttävä. Suoriutuminen on säännöllisesti parempaa, tulokset konkreettisia ja asiantuntijuus voidaan replikoida ja mitata laboratorio-olosuhteissa. Lord Kelvinin sanoin, jos ei asiaa voi mitata, ei sitä voi parantaa. Yksittäiset tapaukset ovat usein epäluotettavia mittareita, samoin kuin yleiset uskomukset ilman mittauksia tai pelkkä intuitioon luottaminen.

Tarkoituksellinen harjoittelu kohdistuu asioihin, joita ei vielä osata tehdä hyvin tai ei ollenkaan. Siinä opitaan toistoilla, virheitä korjaten ja palautteen perusteella. Olemassa olevia taitoja kehitetään ja laajennetaan. Keskittymiskyky rajaa kauanko tällä tavoin voidaan harjoitella. Viulisti Nathan Milstein kysyi mentorilta professori Auerilta tuntimäärää harjoitteluun, johon tämä vastasi. Jos harjoittaa sormia, mikään aika ei ole tarpeeksi, jos päätään niin kaksi tuntia riittää. Harjoitteleminen mukavuusalueen ulkopuolella vaatii motivaatiota ja uhrauksia. Huipulle pääsemiseksi tarvitaan edellisten lisäksi tason mukaista valmennusta, eli rakentavaa, jopa kivuliasta palautetta ja aikaa mieluiten lapsuudesta alkaen sen 10.000 tuntia tai 15–25 vuotta alasta riippuen.

 

Referaatti Emily Proninin huhtikuun 2008 Science-lehden artikkelista How We See Ourselves and How We See Others

Ihmiset näkevät itsensä eri tavalla kuin toisensa, he ovat uppoutuneena omiin tuntemuksiinsa, tunteisiinsa ja havaintoihinsa samalla kun heidän kokemuksensa toisista perustuvat ulkoisiin tekijöihin. Tämä epäsymmetria johtaa ihmiset arvostelemaan käytöstään toisella tapaa kuin toisten käytöstä. Usein eroavaisuudet aiheuttavat erimielisyyksiä ja konflikteja. Psykologisen pohjan ymmärtäminen voi auttaa pienentämään näitä negatiivisia vaikutuksia. Osaisimmepa olla armeliaampia toisille, silloin kun he eivät kohtaa ennakko-odotuksiamme.

Sosiaalipsykologit Edward Jones ja Richard Nisbett loivat 1972 teoriaa perusmekanismeista havaintoerovaisuuksien suhteen. Analyysi paljasti toimintamme tilannerajoitteisuuden ja toisten suhteen oletuksena sisäisen ja vakaan mielenlaadun. Tunteita ja aikeita seuraa tietty toiminta. Huomiomme fokusoi eri juttuja, kun vertaamme itseämme toisiimme. Emme esimerkiksi näe itseämme toimijoina peilin kautta. Havaitsemme itseämme itsetutkiskelun kautta (katsomme sisään ajatuksiin, tunteisiin, tarkoituksiin) ja toiset ulkoisesti käytöksen perusteella. Eli arvioimme toisia sillä mitä näemme ja itseä, miten ajattelemme ja tunnemme.

Ihmisillä on tapana ajatella itsestään mahtipontisesti ja epärealistisen optimistisesti. Edellinen pohjautuu omien sisäisten halujen ja aikomusten tarkkaan fokukseen. Näkemys laajenee ominaisuuksien positiivisempaan arvostamiseen. Yliarvioidaan toisen tutustuminen esimerkiksi työhaastattelun aikana ja samaan aikaan ajatellaan, että toiset havaitsevat itsestä vain hetken välähdyksen. Tästä johtuen luulemme tuntevamme toisemme paremmin kuin he tuntevat meidät. Käytös näyttäytyy koko tarinana, vaikka omaan tarinaan kytkeytyy oleellisesti se mitä ajattelemme ja tunnemme. Termi moniulotteinen tietämättömyys liittyy harhakäsityksiin, joita syntyy, kun arvioimme toisia käytöksen perusteella ja itseä ajatusten perusteella. Ihmisten välinen kommunikaatio vaikeutuu siinäkin, että meillä on tieto mitä kommunikoida ja toisilla fokus sanoihin, mitä he aikovat sanoa.

Ihmisinä olemme alttiita ympärillä olevien ihmisten vaikutuksille mutta kiellämme tämän yhtenäisyyden ja näemme itsemme erilaisina. Keskusteluissa mukaudumme käytöksiin ja eleisiin tietämättämme tai vaikutumme mainonnasta. Oletamme käsitystemme kautta tulevan tiedon reflektoivan todellisuutta, vaikka käsityksemme ovat värittyneitä ja muotoutuneita eri vaikutteista, kuten vajavaisesta näkökyvystämme. Puute havaita prosessia, joka synnyttää käsityksiä johtaa siihen, että pidämme itseämme objektiivisempana kuin muita. Olemme rakennettu huomioimaan toistemme toiveita ja sitä mitä toiset aikovat. Koemme, että on turvallisempaa arvioida toisia tekojen perusteella kuin heidän mahdollisten ajatusten perusteella.

Aivotutkimuksissa on havaittu kuinka aivojen medial prefrontal cortex (mPFC) aktivoituu kun ihmiset arvioivat tunteita ja tarkoitusta toisten vastaaviin. Apinoilta löydettyjä peilihermosoluja voi mahdollisesti löytyä meiltäkin. Peilaamme toisia, miten voisimme samassa tilanteessa itse ajatella. Projisoimme ominaisuuksia ja asenteita toisiin. Filosofit ovat pitkään väitelleet siitä onko ihminen sama ajan saatossa. Pidämme itseämme eri ihmisenä menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Tätä on selitetty sillä, ettei ole mahdollista muodostaa mennyttä käsitettä enää sisäisesti. Aivojen eri osat syttyvät, kun ajatellaan tuloksia nyt tai tulevaisuudessa. Nykyhetki altistaa sisäisille tuntemuksille. Menneisyydessä ja tulevaisuudessa ollaan usein ulkoisina tarkkailijoina.

Referaatti professori Esa Saarisen artikkelista Soveltavan filosofian luova räjähdysvoima, virkaanastujaisluento 17.12.2002

Vaikeinta on tuntea itsensä, helpompaa on neuvoa toista mutta suloisempaa kuin mikään muu on onnistua – Thales ensimmäinen filosofi. Mitä mahdollisesti olivat filosofian alkuperäislupaukset? Käytännössä filosofiasta haettiin elämän rikastamista, ajattelua työvälineenä ja paremmalla tavalla elämistä. Diogenos Laertios 200-luku, heitti kirjassaan Merkittävien filosofien elämät ja opit ilmoille kiteytyksiä seitsemältä viisaalta. Khilon neuvoi hallitsemaan itseään etenkin juhlissa, Pittakos ohjeisti olematta panettelemaan ystäviä tai vihollisia sekä pitämään hallussa totuus, luottamus, kokemus, taitavuus, toveruus ja huolenpito. Kleobulos opetti ottamaan onnenkäänteet vastaan arvokkuudella ja Anakharis Skyytti hallitsemaan kielen, vatsan ja sukuelimen. Sokrateksen osa oli elää, luoda samalla filosofista elämää, ei perustaa alan oppisysteemiä. Filosofia kuului elämään elämälle.

Soveltavalle filosofialle antaa merkitystä se mitä tapahtuu todella ihmisessä itsessään, hänen ajattelussaan ja tämän seurauksena hänen ympäristössään. Filosofian tulee liittyä tosielämän tilanteisiin ja tapahtumiin. Filosofia on arjessa synnyttämässä yhteyksiä tai niitä etsivien apuri. Platonin Lakhes-dialogissa Sokrates vie keskustelukumppaninsa sisäiseen keskusteluun urheuden oven kautta. On turha kuvitella, että vanhuuden mukana kulkeutuu viisautta ilman oppimista yhä uudestaan. Sokraattisella filosofialla haetaan yhteyksien avaamista ja niihin vaikuttamista sekä tähdätään ajatteluun liikettä ja tapoihin muutosta, miten toimia. Sokrates osoitti, miten mullistavaa on ennakkoluuloisesti olettaa toisen tietävän enemmän kuin tämä ymmärtääkään tietävänsä ja siksi Sokrates kysyy. Oivalletaan vanhat totuudet tuoreesti.

Filosofian tulee antaa henkilökohtaisesti merkittävyyttä, avata ovi jokaiselle ja kasvaa viisauden ideaaliin, joka kuuluu kaikille. Filosofia on vapautta, jonka vastapainoksi on otettava vastuuta ja kyettävä ajattelemaan itse. Soveltavan filosofian elämän kiertokulku on yhteydessä kykyyn kommunikoida. Kaikki me ajattelemme omat ajatuksemme, elämme omat elämämme mutta asiat voivat olla myös paremmin. Ajattelun liikkeen voi valjastaa työmenetelmäksi, muistuttaa palauttamaan mieleen mitä jo todennäköisyydellä tiedetään. Kehitetään itseämme löytämään ainutkertaisuutemme merkittävimmät muodot tässä oivaltavassa elämässä ja annetaan odottamattomien ihmeiden käynnistyä. Platon Apologia paljastaa Sokrateksen suurimmaksi hyväksi työksi saada ihmiset uskotaan, kuinka on tärkeintä kehittää itseään mahdollisimman suureen hyvyyteen ja viisauteen, karttamaan pahuutta. Filosofia, joka ei tuota hyvää elämää on epäonnistunutta filosofiaa.

Vuorovaikutustaloudessa tehdään suurimmat läpimurrot, jossa filosofian ylistämä mielikuvitus on tärkeänä. Näkemyksemme ovat puutteellisia ja ohjaavat meitä mutta vain harvoin me ohjaamme näkemystä. Rajatusta näköalasta aukenee vain kapea osa koko kaikkeutta. Filosofian ajatusvoima vakuuttelee uomaulkoutumisen, sivunousun välttämättömyydestä. Osaaminen on avain mutta näkemystyö kertoo, mihin kannattaa ryhtyä. Filosofia tarjoutuu avaamaan väyliä uusista näkemyksistä vanhoihin ja kaikista uusiin suuntiin. Se elää ja vaikuttaa salaperäisellä välivyöhykkeellä, jossa järki kohtaa tunteet ja yksityinen yleisen. Sana voi olla majakkamääreenä suuntana ja valona ja auttaa välttämään karikot. Osaaminen ympyröi meitä ja elämme ulkoisesti toimeliaisuuden maailmassa omien sisäisten tunne-, uskomus-, unelma- ja rajoitemaailmojen kautta.

Sen havaitseminen, että elää, kuuluu itsessään nautinnollisiin asioihin – Aristoteles.

Mitkä olivat artikkelien tärkeintä antia minulle?

Kun luennoilla mennään usein nolousvapaalla alueella, ikään kuin mukavuusalueelta käsin tutustumaan laitakaupungin syvänteisiin niin tässä tehtävässä ainakin omalla kohdalla tuntui kuin olisi oltu turmelemassa koskematonta luontoa. Valitettavasti varsinkin maestro Esan tekstiä referoidessa tuntui kuin olisin roskaava turisti asuttamattomalla koralliriutalla. Onneksi kyseessä ei peruuttamaton tapahtuma vaan simuloitu virheistä oppiminen ja uusien asioiden oivallus. Aivotutkija John Medinan mukaan oppimisen yhteydessä voidaan puhua aivosolujen ”turpoamisesta”, jolloin tuntee tiettyä epätoivoa, joka onkin itse asiassa tulossa oleva läpimurto, oppiminen tai oivallus. Sain pinnistellä näiden referaattien eteen, tuotos ei ole ehkä se tärkein anti vaan se tekeminen, ajattelun tässä tapauksessa vaivaaminen, rutistaminen höykkyyttäminen, eli toisaalta liike, jotta kehittyisin. Kiitos tehtävästä!

Asiasisällöllisesti ensimmäinen artikkeli Erickssonin sinnikkyyden ja tarkoituksellisen harjoittelun osalta olikin jollain tapaa tuttua valmennusharrastuksen kautta. Tavallaan sitä tarkasteli nyt uudesta perspektiivistä eikä välttämättä asiapohjalta, kuten aiemmin. Sokratesin tapa herättää kaivamaan ennakko-odotusten mukaan jo olemassa olevaa tietoa uudella tavalla osui tämän artikkelin kanssa yksiin. Maestron toteama uoma-ajattelu näkökulma laajeni sivukatsannoksi ja toi mieleen Steven Kotlerin omaksuman ajatuksen, milloin voi kokea tietävänsä asiasta tarpeeksi, että voi kirjoittaa asiasta artikkeliin. Kotler on journalistina joutunut pohtimaan asiaa ja päätynyt mielenrauhaan, kun on hankkinut vähintään 5 eri lähdettä aiheesta ja jopa vastakkaisuuksia etsien. Soveltavalle filosofialla on löytynyt merkitystä omasta elämästä.

Toinen artikkeli tuotti itselleni eniten päänvaivaa. Varsinainen läpimurto jäi ajallisesti saavuttamatta. Jäin ajattelemaan lukemisurakoita, kun pyrin nuorempana oikeustieteelliseen (sinne kuitenkaan pääsemättä) ja joiden yhteydessä oivalsin työn merkityksen. Kun tekstiä lukee ja opettelee niin jossain vaiheessa se alkaa avautua. Tämän psykologisen tekstin suhteen jäin odottamaan sen avautumista edelleen mutta koin, että minun olisi pitänyt käydä psykologiset määritelmät vielä syvällisemmällä tavalla läpi, jotta teksti olisi auennut lisää. Tieto siitä, että en ole ihan referaattiin tyytyväinen kalvaa jonkin verran omaatuntoa. Samalla kun teksti jäi odottamaan asiayhteyksien kirkkaampaa avautumista niin toisaalta se synnytti oivalluksen kuinka dialoginen vuorovaikutus ja sisäisten tuntemusten sanoittaminen voisivat olla avain parempaan vuorovaikutukseen.

Kolmas artikkeli osoitti maestro Esa Saarisen upeat sanojen kuljetukset ja kysymyksiä sekä pohdintaa herättävät lausemuotoilut. Ymmärsin mahdollisesti referaatin tekemisen hieman eri tavalla kuin tehtävänannossa oli, joten tuloksellisesti tuotos ei edusta kiitettävää. Tämän tekstin osalta koin kuitenkin sanojen muotoilemisen ja kääntelyn kaikista mielekkäimpänä. Tekstin perkaaminen aiheutti oivalluksia ja vahvisti entisestään positiivisten ennakkoluulojen jo antiikin aikaista merkitystä. Siksi Sokrates kysyy, on ensiksi pintapuolinen kysymysmekanismiin viittaava asia mutta saa tarkoituksen ja ennakko-olettaman myötä paljon syvemmän ja moniulotteisen merkityksen. Kuinka briljantti oivallus on projisoida toiseen ihmiseen ennakko-odotus, jopa sellainen viime aikojen NLP:stä (neuro linquistic programming) tuttu alitajunnan valjastava metamalli, että me tiedämme aiheesta enemmän kuin tietoinen mieli on valmistautunut siitä ilmaisemaan. Me tiedämme paljon enemmän kuin ymmärrämme ja me olemme toistemme ympäristö (Juuso Toivolan viimeisin lausahdus) ja me olemme isossa kuvassa myös enemmän yhteydessä toisiimme kuin haluaisimme myöntää.