Kuvitellaan paikallinen pursiseura, jossa on jäseniä reilu 500 henkilöä. Lapset tykkäävät kovasti purjehtimisesta ja joille pursiseura tarjoaa kivaa yhteistä tekemistä yhdessä näiden vanhempien kanssa. Jäsenmaksulla ja talkoohommilla muksujen omat ikäluokkajollat seilaavat välillä paikallisilla vesillä ja silloin tällöin käydään lähipaikkakuntien vierasvenesatamissa. Onpa joillekin jollille saatu purjeisiin, jopa hienot sponsorimerkit kun osalla on sitten vähän köykäisemmät purjeet. Pursiseurassa on ainakin joskus herännyt sellaisiakin yleviä aatteita, että eikö näillä purjehdusta oppimaan tulleille pitäisi seuran puitteissa tarjota samanlaiset veneet alle, yhdenmukaisuuden hengessä. Tällä hetkellä kuitenkin kaikille muksuille ja jopa teineille löytyy veneet, välillä tosin kippareita on vaihtunut kun joillakin on tullut muuta puuhaa, eikä aikakaan ole riittänyt olla peräsimessä tai venheitä huoltamassa. Seuran vanhin ja suurin laiva Suomen Joutsen on seilannut välillä Maakallaan ja välillä Lohtajan satamaan, siinä ovat saaneet myös vähän varttuneemmat harrastaa purjehdusta vaikka nuoruusvuosien purjehdusrutiinit ovatkin saaneet vähän lisäkiloja vyötärölle.
Pursiseurassa on homma toiminut hyvässä hengessä jo pitkään. Vaikka laivueen lippulaivaan ei ole ollut tunkua niin sillä seilanneet ovat rennossa hengessä sopineet pieniä välietappeja ja pohtineet, että kyllä näin hieno touhu ansaitsisi jonkinlaista historiikin kokoamista. Onneksi pursiseuran perustajia on vielä hengissä, joten hyvä olisi koota mietteitä sellaiseen teokseen tai miksei jopa laajempaan materiaaliin, kuten eräs innokas yhden purjehtijan isä oli heittänyt. Talous on pursiseurassa kuten muissakin harrastuksissa usein sellaista, että se mitä matkoille saadaan mukaan niin se kyllä saadaan kulutettua. Välillä on jäsenillä ollut aatoksia, että miksi paikallinen kaupunki ei tue näin hienoa harrastusta kunnon telakalla vaikka siltä on irronnut paikalliselle rodeoporukalle maneesia ja ruokintakoneita jo useamman miljoonan edestä. Kerrotaan, että kaupungilla on jokin päättävä taho käytävillä huudellut, että meillehän ei mitään laivatelakkaa hankita, kyllä maneesi saa riittää purjehtijoillekin.
Välillä seuroissa tyytymättömyys nostaa päätään kun huolimatta hienoista visioista, joidenkin purjehtijoiden osalta ei laivakalusto ole kehittynyt kovin paljon alkuaikojen jollista eikä seurassa ole oikein osattu viestiä milloin mihinkin reissulle lähdetään ja millä porukalla. Arkikiireet painaa usein purjehtijoilla mieltä ja joskus joku onkin salaa haaveillut, että jospa saataisiin seuraan sellainen kommodori, joka pistäisi eri mieltä olevat ruotuun. Toiset ovat haaveilleet, että kyllä se olisi meidän perheen paikka ja arvoista seilata samassa laivassa kommodorin kanssa tai miksei sitä voisi vara-amiraalinakin olla, saisipa ainakin kylillä rodeocowboyt puhuttavaa.
Purjehtijat ovat kuitenkin saaneet oppinsa samassa jollassa olosta ja kasvaneet teinistä aikuisiän kynnykselle ja silloin ovat viimeistään joidenkin tyytymättömyydet vaihtuneet purjehduksesta ihan uusiin juttuihin. Oppina menneistä ovat jääneet hyvät yhteiset muistot ja kenties yleistynyt lukkoon lyöty käsitys, ettei siellä pursiseuroissa hommat juuri muutu vaikka kuka olisi kommodorina mutta kivaa touhua kaiken kaikkiaan.
Seurassa pitkään vaikuttanut kunnia-amiraali ja rakkaan touhun pitkäaikainen varjelija oli uusien laivueiden tulvassa pohtinut, että kyllä lippulaivaan voisi ottaa uusia tuulahduksia laineille. Lippulaiva oli jäänyt tekniikan kehittyessä joiltain osin päivittämättä ja sen lisäksi lisääntynyt jäsenmäärä aiheutti lisää päivittäistä työtä, johon tarvittaisiin lisäkäsiä. Kovin helpolla ei lippuelaivan kannelle ollut aiemmin porukkaa saatu vaikka seurasta löytyi niin entisiä kilpapurjehtijoita, kippareita, kommodoreja, kaupungin johtoa, laivanrakentajia, liike-elämän mestareita vaikka ja ketä. Tuntui olevan vallalla ajatus eli ennakkokäsitykset, että riitelyksi se siellä kuitenkin menee ja joutuu laittamaan kova kovaa vasten, että saa oman tahtonsa läpi. Toisaalla toisilla näkökulmat olivat ihan jotain muuta ja eräskin paikallinen iskelmämusiikin saralla kovassa maineessa ollut laivankapteeni oli löytänyt sen merimiehelle sopivan föönin touhutessaan lippulaivankin kannella ja huolehtiessa, että laivaston varustus on yleisesti priimakunnossa. Nyt oli kuitenkin tämänkin pitkään seilanneen kapteenin aika antaa tilaa uusille tulijoille ja olihan hän kaiken lisäksi erovuorossa pursiseuran peräsimestä tai airoista vaan mitään pahaa sanottavaa ei tälläkään touhusta ollut.
Pursiseura kutsui koolle yleiskokouksen, jossa laivueita pari viimeistä vuotta ohjannut kippari vaihtui toiseen ja airoihin otettiin näitä haluttuja lisäkäsiä peräti 12 kappaletta sekä ainakin 4 varakättä, jotta tekijöitä olisi riittävästi. Nykyaikana kun merenkäyntikin on välillä aika raadollista on onneksi mahdollista kokoontua pursiseuralta puuttuvien kokoustilojen vuoksi ihan etänä puhelimen tai tietokoneen kautta asennettujen ohjelmien avustuksella. Kovin paljon siinä ei vuorovaikutusta saa mutta kuulee puhuttavan ja niinhän siinä Skype- tai jossain vastaavassa kokouksessa saatiin esitettyä vajaa parinkymmenen jäsenen toimesta seuran lippulaivaan uusia henkilöitä ja kannatustakin tuntui löytyvän. Uusista jäsenistä löytyi paikallista lehtoria, liike-elämästä tunnettuja, yhden purjehtijan esittäessä miestäänkin jatkokaudelle, sillä olihan laivueessa tilaa myös muille kuin purjehtijoille. Jotkut entiset laivuekapteenit olivat käytettävissä tuttuihin tehtäviin, koulutuspäällikkö sai ilman muuta jatkaa ja sitten oli näitä uusia tulleita, joista kenties joillakin jäsenillä oli jokin luotu käsitys, joko ihan omassa päässä tai sitten kaverilta kuultuna. Saatiin joukkoon, jopa yksi maailman meriltä tänne saapunut kovan luokan entinen purjehtija. Potentiaalia tässäkin hallituksessa tuntui olevan.
Ei tiennyt yksi laivanrakennuksesta kiinnostunut ja sitä pitkään harrastanut jäsen, että miten sitä osaisi suhtautua tekemiseen kun ei ollut vielä parin vuoden aikana seuralta kuullut mitään tarkempia suuntia sen järjestämästä purjehdustoiminnasta. Pari vuotta oli vierähtänyt kolmessa eri pikkujollassa työskennellessä, välillä kantta puunaten, välillä ruorissa. Touhu oli kuitenkin ollut antoisaa ja niinpä yhden tutun merimiehen esittäessä mukaan lippuelaivaan ei siitä tehtävästä heti osannut kieltäytyäkään. Tehtävän tarkempi tutkailu sai kuitenkin innostusta tutkia vähän millaisesta laivatyypistä oli lippuelaivan osalta kyse, koska jonkin verran oli muualla tullut tutustuttua esim. kaksimastoiseen prikiin ja kolmimastoiseen parkkiin. Sen verran oli kuitenkin jokien varrella vettä virrannut, että ei pidä purkkia tulkita pelkän kannen perusteella vaan kyllä kalustoon oli tutustuttava vähän tarkemmin.
Merimiehen ajatuksissa kylmäsi lähtö hyiselle ulapalle uuden miehistön kera laivalla, jonka kunnosta ei ollut mitään tietoa. Oli vain oletus, että kyllä se laiva seilaa, näin se on ennenkin seilannut. Toisaalta ei ollut tietoa hukkuneista mutta se ei tässä mielikuvassa tuonut lohtua tai riittävää varmuutta. Piti kysellä vähän tarkemmin ja onneksi kunnia-amiraali osasi puhelimitse kertoa asioista. Vastuuntuntoisena merikarhuna kunnia-amiraali oli lupautunut lähtemään mukaan ja hoitamaan lippulaivan talouspuolen, joten yksi pääasia oli ainakin varmistettu. Sekään ei mielen liikkeitä vielä helpottanut taikka mielikuvaa tarpeeksi kirkastanut, että suinpäin olisi laivareppu jo pakattuna. Omissa mielikuvissa kutsu ulapalle tapahtuisi näillä näkymin ilman miehistön harjoittelua, laivassa sitten kokoonnuttaisiin ja sovittaisiin mikä kunkin tehtävä purjehduksella tulisi olemaan. Tehtävää tulisi kuulemma olemaan paljon. Laivan rekisteröintiasiakirjoista ei paljoa lisätietoa irronnut, kuin, että laivan tarkoitus oli edistää merenkulkuun liittyvää toimintaa. Myöskään katsastuksesta ei ollut kuin yhden laivaliiton pöytäkirja ja korjausehdotukset. Nämä seikat huolettivat edelleen merimiehen mielessä. Oltiin uhkakuvissa menossa merelle, kevyesti katsastetulla laivalla, uuden miehistön kanssa, joka ei ollut harjoitellut yhdessä. Suunnasta oli vain arvailuja ja kuultuja vihjailuja ja tiedossa oli muutama selkeä vuotokohta sekä mahdollisesti oletus tapahtuvasta moottoririkosta.
Laivanrakennus-kiinnostus on antanut mukanaan jotain oivalluksia kun omista virheistä on pitänyt maksaa ja suurin niistä on ollut se, ettei pidä päätyä liian pian lopulliseen käsitykseen tai pitää kiinni kynsin hampain omasta näkemyksestään kuuntelematta mitä muilla on sanottavaa. Mehän olemme toistemme ympäristö myös käytännön merkityksessä siinä, että tuomme omat ennakkokäsityksemme eli itsemme osaksi mahdollisia ongelmia ja haasteita. Se on monelle vaikea pala hyväksyä, että ihan itse sitä saa omaa peilikuvaa syyttää, jos luulee, että vika on jossain toisessa tai toisaalla. Kovin harva on ulkopuolinen omiin ongelmiinsa. Toisaalta lohtua voinee tuoda se seikka, että jossakin on tutkittu ihmisten välisiä vuorovaikutuksia ja löydetty sieltä meidän evoluution muokkaamia toimintamalleja. Esimerkiksi Daniel Kahneman tuo hienosti esiin kirjassa Thinking Fast and Slow, kuinka joskus vedämme nopeaan toimintaan suunnitellulla aivojen metamallilla mutkat suoriksi kun pitäisi käyttää hitaampaa mutta enemmän aikaa ja energiaa vaativaa harkinnan metamallia. Äkkiä tuumattuna kutsu lippulaivaan herättää samalla innostusta mutta myös pelkoa, että mitä jos laivakollegat eivät halua muuttaa omia toimintamallejaan vaan lähdemme purjehtimaan kukin omilla laivaopeillamme. Jotkut heittivät jo ilmoille sellaisia nopean ajattelun malleja, eli pikaistuksia, että turha sitä on huudella laivaväylien perään kun me on ennenkin purjehdittu niin mennään vaan tekemään työtä.
Täytyy sanoa, että kyllä pursiseurassa on toisaalta rohkeaa porukkaa mutta toisaalta pelkään, että kunnioitus perinteiseen tyyliin merellä aiemmin seilanneita kohtaan jättää usein kysymättä aika oleellisia kysymyksiä vaikka kapteenisto tietäisikin mihin he haluavat laivan menevän. Ihan ensi alkuun laivanrakennuksesta kiinnostuneena tulee mieleen, että mihin tämä laivatyyppi on tarkoitettu seilaavan. Jos kyse on risteilystä paikallisilla turvallisilla vesillä niin ehkä vuotava laiva ei haitanne kun apu on lähellä. Toisaalta laivamatkasta olisi kiva myös kyetä nauttimaan, joten porukan soisi olevan sopuisaa ja kykenevää avoimin mielin ulappaa katsomaan. Kipparin olisi kiva saada sellainen radisti hommaan, että hoitaisi viestiliikenteen myös matkustajille yhtä lailla kuin osaisi jakaa tai antaa itse valita työt sen mukaan mikä kenenkin lippuelaivaan hypänneen oma mielenkiinto saati osaaminen on. Laivanrakennus on lajina sen verran haastavaa, että systeemit on tiedettävä mitä tehdään milloinkin ja samoja systemaattisia oppeja voidaan hyödyntää myös pursiseuran luotsaamiseen. Erona kuitenkin on, että laivanrakennuksessa virheet maksavat ihmishenkiä kun taas seuran luotsaamisessa saatetaan selvitä kastumisella ellei sitten ole lähdetty purjehtimaan valtamerialusten vaatimilla budjeteilla.
Esimerkin tarkastelua systeemin näkökulmasta
Näin äkkiseltään ajateltuna pursiseuran esimerkki kertoo systeemissä olevista seikoista, jotka lohduttavasti osoittavat, että aina vika ei ole ihmisessä vaan siinä miten me toimimme (toiminnassa) toistemme kanssa. Jo antiikin Kreikassa tiedettiin mitä on dialogi ja etenkin dialoginen vuorovaikutus, joka tunnetaan toisella nimellä rakentava vuorovaikutus erona monologiseen eli kilpailevaan vuorovaikutukseen. Nykypäivänä dialogi unohtuu usein organisaation arkikiireiden vuoksi tai sitten sitä ei edes tiedosteta menestyvän tiimin rakentamisessa vaikka esimerkkejä kyllä ympäriltä löytyy.
Yksi juurisyy toiminnan mahdolliseen epäonnistumiseen systeemiajattelun näkökulmasta voi olla kyvyttömyys nähdä tai tarkastella asioita ja seurauksia pitkällä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä voidaan tarkoittaa monen monta aikakautta mutta itse pitäisin tässä tarkasteluyhteydessä pitkänä aikavälinä 50 vuotta ja yli. Esimerkiksi pitkän tähtäimen puuttuminen tarkoituksen muodossa tai toisena juurisyynä liian laveana sellaisena ei vie tai synnytä organisaatiolle kehitystä optimaalisella tavalla pitkällä tähtäimellä.
Joskus jää juurisyyt itsessään huomioimatta ja hoidetaan pelkkiä oireita kun pitäisi selvittää ja kaivaa se juurisyy mistä asiat juontaa juurensa. Yksi osoitus juurisyyn jäämisestä pimentoon on hoitaa vuodesta toiseen samoja ongelmia tai oireita. Tällainen oire voi joissakin organisaatioissa olla vaikkapa rahoituksen korostaminen, jossa ajatellaan, että kunhan organisaatiolle saadaan kerättyä tarpeeksi rahaa niin sitten ongelmat ratkeavat. Jos rahan puute on organisaation ongelmien juurisyy niin silloin sen saaminen auttaa mutta usein ei näin ole. Sama ilmiö tapahtuu ihmisten arjessa, jolloin henkilöt, jotka ajautuvat toimintamalliensa vuoksi esimerkiksi niukkuuteen niin saatuaan lottovoiton, ajautuvat senkin jälkeen samaan niukkuuteen, koska rahan puute ei ollut juurisyy köyhyyteen.
Tapasin Pentti Karvonen -nimisen kohulääkärin kerran junassa jolloin keskusteltiin pari tuntia. Karvonen hoiti klinikallaan narkomaaneja ja tarjosi näille mm. kohua herättänyttä Subutex-hoitoa. Karvosella oli tapana esittää potilailleen kysymys, jossa hän kertoi kuinka metsäpalossa jäljelle jää tuhkat ja rauniot. Kysymys kuului, mistä tuhkat ja rauniot johtuivat, tulesta vai tulen puutteesta? Kun narkomaanilta kysyy mistä tämän huono olo johtuu, huumeista vai huumeiden puutteesta on vastaus lähes aina huumeiden puutteesta.
Toisin sanoen ennen kuin seuraan hankitaan kovalla lobbaamisella rahaa niin tulisi toiminnan tarkoitus olla paremmin selvillä. Ellei tarkoitus ole yleisesti selvillä niin viestintäkin on lähtökohtaisesti tuhoon tuomittua tai epäonnistunutta systeemin näkökulmasta.
Lisänä viestintään omana systeeminään voidaan liittää arkkityyppivirheet ennakko-oletukset ja yleistykset. Esimerkki omasta arjesta kun annoin 4-vuotiaalle pojalleni tehtävän ruuvata sähkörata-auton ruuvia kiinni ja tämä kysyi, että mihin suuntaan ruuvia ruuvataan. Olin yleistänyt mielessäni, että kyllähän kaikki osaavat ruuvata mutta tarkemmin ajateltuna, miten 4 vuotias siitä mitään tietäisi. Vaimo ohjeisti, että ruuvaat vaan eteenpäin ja joku toinen olisi sanonut myötäpäivään kiristyy ja vastapäivään aukeaa. Kyseiset ohjeet perustuvat yleistyksiin ja eivät edes välttämättä pidä paikkaansa, jos ruuvin kierteet onkin joissakin ruuveissa toisinpäin.
Maailma missä elämme on kompleksinen, jossain määritettynä kompleksisuuden vaikeampia tyylejä on dynaaminen kompleksisuus. Jos otetaan esimerkki ajattelusta niin moniko meistä ihan oikeasti ajattelee asioista? Kun puhutaan oikeasta ajattelusta niin se vaatii huomattavasti paljon enemmän aikaa ja energiaa kuin yleistyksillä tai autopilotilla kulkeminen. Yleistys auttaa meitä toisin sanoen selviämään arkiaskareistamme ilman, että jatkuva ajatteleminen halvaannuttaisi meidän toimintaamme. Se, että olemme hyviä yleistämään ei tee meistä kuitenkaan välttämättä kovin hyviä havainnoimaan ympäröivää maailmaa monelta perspektiiviltä. Koska käsityksemme elämästä muodostuu enimmäkseen yleistyksistä, ei se tee todellisuudesta sen enempää totta kuin naapurinkaan tekemät yleistykset eli käsitykset.
Toinen juurisyy viestintään liittyen ovat synnyttämämme ennakko-oletukset, jotka liittyvät ihmisen evoluution muokkaamaan taipumukseen suojautua. Omaamme kehittyneet suojautumismekanismit, eli metamallit, jotka aiheuttavat usein puolustusreaktion. Nämä jäävät systeemiajattelun näkökulmasta usein itseltäkin huomaamatta, ellei niitä ole tehty tai tehdä näkyviksi. Ennakkokäsitykset ovat näitä ihmisen puolustus- tai selviytymismekanismeja. Luomalla liian hätäisen käsityksen, suojelet itseäsi vaikkapa vaikuttamisyrityksiltä tai vapautat energiaa mahdollisen villipedon hyökkäystä silmällä pitäen. Lukitut käsitykset tai puolustusreaktiot eivät kuitenkaan edesauta vuorovaikutusta vaan vievät keskustelun sellaiseen diskuteeraamiseen, jossa lukittaudutaan omiin poteroihin. Vastalääke tähän ennakkokäsityksen juurisyyhyn löytyy kuitenkin kyvystä synnyttää aitoa rakentavaa dialogia.
Menestyvän tiimin, jollaisiksi luetaan oppimiseen kykenevät tiimit vuorovaikutus on korostetussa asemassa, jossa toteutetaan dialogia ja jossa ihmisen tarve tulla kuulluksi huomioidaan. Jos joku kaipaa lisää menestystä omaan tiimiinsä niin rakentava dialogi on perustava työkalu toiminnan yhteyteen. Dialogiin on olemassa ground rules, eli säännöt, josta tästä linkistä lisää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti