keskiviikko 19. tammikuuta 2022

TO 20.1.2022 Luento 1. Filosofia ja systeemiajattelusta sekä räjähdysvoimaiseen dialogiin 1 liittyvä tehtävä

Alkusoitto: Eteenpäin tässä ajassa. Prof. Emeritus Esa Saarinen

Koronan puhjettua laajempaan tietouteen keväällä 2020 suoritin loppusuoralla olleita opintoja Centria-ammattikorkeakoulussa ja loin verkostoa Linkedin-ohjelman avulla. Kirjoitin rohkeasti yhdelle verkostoni suurelle ajattelijalle filosofi E.Saariselle, joka yllätyksekseni avautui kanssani kevyeen mutta rohkaisevan positiivishenkiseen kirjeenvaihtoon. Seurauksena ja kysyessäni hyviä kirjasuosituksia, joista ammentaa vähän lisää viisautta elämääni sain mestarin itsensä suosittamaan kurssia nimeltä filosofia ja systeemiajattelu mallia 2020, josta pitäisin varmasti. Maestron veikkaus ei mennyt pieleen vaikka kesti hetken, noin 9 kuukautta ennen kuin laitoin YouTube-tallenteen vuodelta 2021 pyörimään automatkalle. Ensi kokemus, voin kertoa, ei ollut sellaista mitä olin odottanut. Odotin tietoa, yliopiston kovaa substanssia mutta en löytänytkään sitä vaan löysin matkaoppaan, joka kuljetti mukanaan. Päätin hakeutua tallenteiden katsomisen lisäksi täysin palvelleena eläkkeelle siirtyneen maestron vielä tänä vuonna 2022 järjestämälle kurssille. 

https://www.youtube.com/watch?v=dshhM8NBZ4k&t=25s

Aloitusluennon jälkeen muistin tätini Soilin sanat vuosituhannen vaihteesta kun hän evästi minua juuri maailmalle matkaan lähteneelle tuoreelle poliisille, että älä paaduta itseäsi siellä suuressa maailmassa. Yli 20 vuotta sitten sanottu viisaus lätkäisi minua lämpimällä avokämmenellä päin pläsiä, ettei kannata sulkea itseään elämältä, kovettumalla. Suuri viisaus liittyy oleellisesti myös tapaan, jolla maestro Saarinen heiluttaa tahtipuikkoa ja on juuri tuo mahdollisuus avautua ajattelulle, elämälle. Meissä todellakin on paljon enemmän hyvää kuin päällisin puolin näkyy. Paremman ajattelun sanotaan synnyttävän parempaa elämää ja se on briljantin tyyliniekan yksi tärkeä oppi ja yksi monista punaisista langoista tällä(kin) kurssilla.

Nyt menen puhtaasti intuitiolla. Varsinaiseen oppimistehtävään liittyvä reflektointi on niin vahvasti osa kokonaisuutta, että on vaikea irrottaa aihiota yhdestä luennosta, joka teki saman ilmiön kuin kuultuani ensimmäisen kerran maestro Saarista, eli herätti kerroksissa uinuneita tuntemuksia, muistoja, tunteita. Pakko tunnustaa, että tyyli, jossa sinua kuljetetaan elämän tärkeiden asioiden äärellä, merkityksen syväsatamissa, kirkonkellojen soidessa kaihoisaa ikiaikaista kutsua ei herkistymiseltä voi välttyä. Elämässä moni asia on valittavissa ja jollain tapaa aitous ihmisissä saa ainakin itsessäni valitsemaan avoimuuden tien ja avaamaan itseäni tuntemuksille. Olen sukupolveen X, eli pullamössösukupolveen syntynyt 70-luvun lapsi, jolla lienee verenperintönä tullut Suomimusiikin kaipuu ja surumielisyys osaksi tuntemuksia. Välillä tympii kun on enemmän herkistynyt mollivoittoiseen säveleen kun elämä kaipaisi latinorytmiä tai kepeää pirskahtelevaa poppia, jota kuunnellessa voisi luoda makuhermoja kutkuttavan Australian Master Chef -tyylisen menuun. 

Alkusoitto eteni mukavuusalueella kunnes vieraili yhdellä draamankaaren päätepysäkillä, jääden onneksi välähdykseksi menneeseen mutta jättäen avoimen väylän paljastavaan merkitykseen. Elämääni rikastuttaa kaksi upeaa pientä poikaa, jotka ovat opettaneet minua elämästä enemmän kuin mikään yliopisto koskaan kykenee opettamaan. Maestron perheeseen kuuluu Queen Pipsan lisäksi kaksi poikaa, kaksospojat. Viittaus Billy Holiday -nimisen artistin minulle aikaisemmin tuntemattomaan kappaleeseen https://www.youtube.com/watch?v=-DGY9HvChXk, jota en muuten vieläkään ole kuunnellut heilautti tunnetilani pelkästä esittelystä asiaan, jota en  syksyn 2002 Pikku-Roban poliisiasemalla https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002669431.html työskentelyn jälkeen ollut käsitellyt. Valaisin muistoa luentojen väliin laitettujen sivuhuonekeskustelujen yhteydessä, josta myöhemmin lisää.  

Köyhissä maissa on ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole elämässä mitään sellaista omaisuutta tai titteliä, joka korostaisi heidän asemaansa tai loisi kuvaa statuksesta. Länsimaisesta suoriteperspektiivistä tai tavoitteiden saavuttamisen tärkeydestä katsoen on joitain asioita liian helppo ylenkatsoa. Omaan kokemukseen peilaten esimerkiksi Libanonista tai Albaniasta on köyhilläkin ihmisillä kuitenkin vahva ihmisarvo ja kyky elää läsnä hetkessä sekä paljon sellaisia kokemuksia ja oppeja, joita ei voi rahalla ostaa. Peter Sengen kirjan The Fifth Element Fieldbook alkusanoissa mainitaan Etelä-Afrikan Ubuntu-kulttuuriin liittyvä Zulun-kielen sanonta Sawu Bona, joka tarkoittaa minä näen sinut. Umuntu ngumuntu ngabantu tarkoittaa kulttuurissa tärkeää pointtia, ihminen on ihminen muiden ihmisten kautta. Tervehdykseen Sawu Bona, eli minä näen sinut vastataan Sikhona, joka tarkoittaa minä olen täällä. Kulttuuriin kuuluu, että sinun tulee tulla nähdyksi ennen kuin voit olla olemassa. Kenties Suomessakin voi joku kokea loukkaantuvansa, jos hän ei tule huomatuksi, kuulluksi, nähdyksi. Yksi aiemmista luennoista saatu oppi on itselläni jollain tapaa sisäänrakennettu, koska minusta on miellyttävää kohdata ihminen ihmisenä ja olen jollain tapaa luonut virkamiesuralleni merkitystä sillä, että asiakkaillani on mahdollista kohdata kuuntelemaan kykenevä ihminen. 

Sivuhuonekeskustelun lyhyt kohtaaminen synnytti miellyttäviä ennakko-odotuksia vaikka uudestisyntyneenä systeemiopiskelijana pyrinkin pidättäytymään luomasta ihmisten ylle kategoriaa tai profilointia. Ennakko-odotukset liittyvät siihen, että odotan aidosti saavani tietää lisää kolmesta muusta mestarista, jotka varmasti avaavat ajatteluani mielenkiintoiseen mosaiikkiin. Mestari Harri antoi kohteliaasti minun kertoa ensin ajatuksia, mitä luento oli siihen mennessä herättänyt kun taas älykkäät mestarit Enoque ja Janne loivat pohjaa tulevaan ja varmistivat osaamisellaan, että ryhmätyöprojekti saavuttaa annetut määreet. Ennen kuin aika oli täynnä ehdin valaista piiloon vuosikymmeniksi jäänyttä muistoa, jolle maestro Saarinen loi hedelmällisen maaperän putkahtaa pintaan. Ohessa tämä kyseinen muisto menneisyydestä. 

On lauantai-ilta 19.10.2002 kun istun partiossa Pikku-Roban poliisiaseman Ford Mondeossa, jonka partiotunnusta en enää muista. Lunta ei ole vielä maassa ja on mielestäni miellyttävä lokakuinen kuiva syksyinen ilma. Automme lipuu ruuhkassa Pohjoisesplanadilla kun radiosta alkaa kuulua liikennettä, löytyisikö Espan suunnilta partiota. Ennen kuin ehdin vastata radioon ovat jalkakäytävälle kerääntyneet ihmiset pysäyttäneet automme ja noustuani autosta kuulen, kuinka hätäkeskukseen ilmoittanut henkilö sanoo puhelimeen, että paikalle tuli poliisi ja minua ohjataan ihmisten keskeltä pari metriä syvemmälle, jossa makaa verisesti ruhjoutunut nuori poika. En ehdi edes reagoida mutta tiedän jostain syvältä intuitiosta, että nyt on hätä kyseessä ja menen pojan luokse. Pojan sydän lyö kun kokeilen pulssia kaulalta, tämän keho hengittää kun rintakehä liikkuu ja hän haukkoo henkeä. Asetun niin, että saan tuettua hänet syliäni vasten ja katson kuinka hänen silmänsä ovat auki mutta hänen katseensa ei fokusoidu mihinkään. Hän vuotaa runsaasti verta ja nyt huomaan kuinka hänen alavartalonsa on pahasti ruhjoutunut, tavalla jota en osaa sanoin kuvailla. En muista pidinkö häntä kädestä kiinni, mielikuvani tilanteen jälkeen on kuitenkin se, että toivon tehneeni niin. 

Tilanne jatkuu ja olen kuin jossain flow-tilassa, aika pysähtyy ja pystyn havaitsemaan ympärillä olevia asioita erittäin tarkasti. Havahdun kun työparini Timo saapuu paikalle pysäköityään auton. Hänelle annetaan puhelin kouraan sivustaseuraajien toimesta. Minulle käy ilmi, että puhelimen antoi sylissäni olevan pojan kaveri, joka on soittanut tämän vanhemmille ja sanoo, että poliisi elvyttää heidän poikaa paraikaa. Työkaveri saa ehkä juuri esiteltyä olevansa poliisi kun paikalla pysähtyy Helsingin ensihoidon päivystävä lääkäriambulanssi ja toinen ambulanssi. En osaa kertoa, kuinka kauan olen ollut elvyttämässä poikaa, ajan kulu on niin vääristynyt. Lääkäri tulee mielestäni lähemmäksi mutta jossain mielikuvassa hän seisoo monen metrin päässä ja näyttää minulle mielikuvani mukaan kädellä kaulan poikki kulkevaa liikettä, että voit lopettaa elvyttämisen. En ole varma tästä liikkeestä mutta sellaisena sen muistan yhdessä tämän sanoneen, että enää ei tarvitse elvyttää, mitään ei ole tehtävissä. Samanaikaisesti vääristyneessä aikakäsityksessä kuulen kuinka työpari sanoo puhelimitse pojan vanhemmille, kuinka teidän poikanne todettiin juuri kuolleeksi. Mietin miltä tuntuu kuulla oman pojan kuolevan puhelimen välityksellä. 

Olin muistossa reilu parikymppinen poliisin alku kun sylissäni veti viimeisiä henkäyksiä vain 17-vuotiaaksi myöhemmin paljastunut Nuutti K. Haalarini oli yltä päältä veressä ja muistan lääkärin selittäneen minulle, kuinka nuoren sydän on niin vahva, että se lyö vaikka elinkelpoisuutta ei enää olisi jäljellä ja kuinka hengitys oli enää vain kuolinrefleksiä. Tunnen vieläkin sen pojan sitkeän sydämen, joka löi viimeisiä kertoja minun pitäessäni häntä sylissäni. Näen vieläkin sen pojan syvän tumman katseen jonka valo ei enää katsonut tähän maailmaan vaan jonnekin muualle kaukaisuuteen. Siunasin ajatuksissani tämän kauniin nuoren sielun vaikka en sitä ääneen sanonutkaan. Toivon tuoneeni rauhan tämän ikimatkalle johonkin uuteen.  

Tapahtuneen jälkeen oli täysi työ kerätä paikalle kertyneiltä ihmisiltä lausuntoja esitutkintaa varten. Muistan samalla erään hienosti juhla-asuun pukeutuneen naisihmisen kävelevän tapahtumapaikan ohi johonkin juhliin mennen tai sieltä tullen ja puristaneen nenäänsä sanoen, hyi mitä täällä oikein on. Elämän raadollisuus kaikessa kirjossaan näytti minulle samalla välittämisen, rakkauden kuin yhtälailla  halveksunnan ja epäoikeudenmukaisuuden. Missä oli ohikulkeneen ihmisen inhimillisyys, pohdin mielessäni tai kunnioitus elämää kohtaan. Koska kukaan ei koskaan voi olla täysin varma milloin oma matka kohtaa päätepysäkin niin voisi olla syytä pysähtyä elämän äärelle, aukinaisena ja ottaa toinen toisemme tosissaan. Bonks ja tähän piste. 

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004091897.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

TI 16.1.2024 Mitä jos se mitä aina ennen on tehty onkin VÄÄRIN (tarkastelussa nopeus)?

Ei tässä olla muita parempia, jotkut vaan saavat tiedon toisia aikaisemmin (Karl Tanswell).  Kuka tahansa idiootti osaa vetää rankkoja harjo...